Kirsi:
San Franciscoon on päästy ja täytyy sanoa, että kauas oli todellakin pitkä matka. Alkuperäinen lentosuunnitelmahan oli oikein mukava. Ensin 10 tuntia Chigacoon ja siitä 3 tunnin välilaskun jälkeen vielä 4 tuntia San Franciscoon. Ja melkein näinhän se menikin. Paitsi, että kone hajosi jo Helsingissä kentälle. Jonkun aikaa käytiin keskustelua voiko ko. koneella edes matkustaa. Olen nimittäin melko varma, etteivät ne Finnairin mekaanikot tiedä yhtään mitä ovat tekemässä. Tero kuitenkin väitti, että muutkin kuin puolustusvoimien mekaanikot osaavat korjata koneita, joten pakkohan sinne oli kyytiin nousta.
Lähtö myöhästyi neljä tuntia, mutta hyvään aikaan lähdettiin kuitenkin, koska ilmeisesti samoihin aikoihin matkalaukkujen käsittelijät marssivat mielenilmauksena ulos työpaikaltaan. Ihan tarkkaan en tiedä mistä suuttuivat, mutta epäilen, että Teron rinkan raahaamisesta. Se painoi nimittäin vielä enemmän kuin minun. Joka tapauksessa tuo pieni myöhästyminen tarkoitti myöhästymistä jatkolennoltakin ja sitä, että American Airlines laittoi meidät Chigacossa yöksi hotelliin. Ihan kiva niin. Sama kai se on onko perillä illalla vai aamulla. Se on kuitenkin todettava, että kun ensin valvoo töissä kolme yötä, matkustaa sitten 37 tuntia ja kääntää samalla kelloa 10 tuntia taaksepäin, mutta kahdessa erässä, niin perille päästyään ei kyllä tiedä mitä kello on tai edes mitä päivää eletään. Joka tapauksessa selvisin matkasta hyvin vähällä kitinällä. Jos Tero väittää muuta niin valehtelee.
Lentokoneesta katselin maisemia ja ensivaikutelman mukaan täällä ei ole mitään. Lento mantereen poikki kesti yli neljä tuntia ja ainakin kaksi tuntia siitä alapuolella oli pelkkää vuoristoa, erämaata tai piikkisuoria teitä, joiden varrella ei ollut mitään. Ei nyt ihan välittömästi tullut sellainen olo, että on saapunut maahan, jossa on ihan kaikkea ja jossa kaikki on suurta. Vaikka olihan se erämaa suuri. Paikalliset tuntuvat tosin olevan sitä mieltä, että USA:n ulkopuolella ei ainakaan ole mitään mainitsemisen arvoista. Kaupunkihan on täynnä turisteja vaikka mistä päin maailmaa, mutta kaikkein kiinnostavinta tuntuu silti olevan se, että joku on tullut New Yorkista tai Dallasista. Noh, ymmärtäähän sen. Tokihan minustakin olisi ihan mieletöntä, jos Turkuun tulisi turisti ihan vaikka Kuopiosta asti.
San Francisco on kyllä hieno kaupunki. Ei turhaan sanota, että täällä on paljon mäkiä. Niitä nimittäin riittää. Ja vaikka olin kuvitellut, että Tampereen lukonmäki on jyrkin mäki maailmassa ikinä niin ei se kyllä olekaan. Täällä on jokunen vielä hiukan jyrkempi. Siitä kiva kaupunki tämä kyllä on, että melko helposti pystyy kävelemään vaikka mihin. Välimatkat ovat ihan kohtuullisia. Niinpä sitten päätimme kävellä Fisherman’s Wharfiin. Se on kuulemma hieno paikka. Virhe. Jos jossain on turisteja niin siellä. Mutta eipä mennyt hukkaan sekään visiitti. Nähtiin nimittäin merileijona, joka kävi rannassa sukeltelemassa. Innostuin niin, että Tero luuli että menin jostain syystä paniikkiin. Täytyy tosin myöntää, että luulin ensin näkeväni valaan.
Pikainen laskutoimitus lähikioskin jäätelöaltaalla tuotti tulokseksi 17 maistamatonta Ben&Jerry’s- makua. Enkä ehtinyt edes laskea loppuun kun Tero jostain syystä kiskoi minua ovesta ulos. Ei varmaankaan ole huono asia, jos matkan suurin (tai ainoa) tavoite on ehtiä maistaa niitä kaikkia.
Matka San Franciscosta Losiin Highway ykköstä pitkin oli ihan huippu. Melkoista maisemaa koko matkan. Tosin kyllähän ihmistä saattaa turhauttaa, jos 5 tunnin ajelun jälkeen tie onkin poikki ja joutuu kääntymään takaisin. Eipä silti, mukavaahan se oli ajella vuorenrinnettä ensin ylös ja sitten alas, varsinkin kun toinen meistä kärsii varsin vakuuttavasta matkapahoinvoinnista. Teron mielestä tuo taisi olla ajomatkan pahoin vastoinkäyminen. Omasta mielestäni paljon pahempaa oli se, että kun vihdoin pääsi taukopaikalle ja löysi kioskista (taas) Ben&Jerryä niin Tero ilmoitti, että onkin mun vuoro ajaa. Sinne jäi jäätelö. Taas. Jos tuo mies ei pian opi tavoille niin ehditään käymään vielä yksi jos toinenkin perheriita tämän asian tiimoilta. P.S Joka päivä pitää kuulemma oppia jotain uutta. Minä opin tänään, että Al Capone oli ihan oikeasti olemassa.
Tero:
Päästiimpäs sittenkin matkaan. Tokihan se paska levisi siihen plattalle, jo ennenkuin matkustajiakaan oli päästetty koneeseen. Joku öljyvuoto kuulemma. Kolme tuntia venattiin aulassa ja tuijoteltiin ikkunasta, kun kukaan ei tee mitään, mutta moottoripellit on auki. Ihan kuin meillä töissä. Sitten päästiin koneeseen istuskelemaan ja odoteltiin tunnin verran että paperihommat saatiin tehtyä. Ihan kuin meillä töissä. Koko tänä aikana piti selostaa vähän enemmän tietämättömälle, että lentokoneita korjataan tällä tapaa. Hitaasti ja melko varmasti. Kuten meillä töissä.
Lentohan myöhästyi sitten sen verran, että emme mitenkään ehtineet jatkolennolle. Kun pääsimme Chigacon kentälle, meille lykättiinkin stten uudet lentoliput kouraan. Vähän olin jo itsekkin ehtinyt ajattelemaan, että kyllähän sieltä nyt San Franciscoon lennettään vaikka kuinka monta kertaa päivässä. Että saadaan jostain lennolta paikat ja päästään jatkamaan matkaa. Ei päästy. Lentoliput olivat nimittäin vasta seuraavalle päivälle. Hetken aikaa ihmeteltyämme piti mennä oikein kysymään, että mitä helvettiä? Missä me oikein nukutaan ja kaikkea.... Aikani vaahdottuani virkailija käski tarkistaa kuoren kokonaan. Olihan siellä tietysti hotelli-, illallis- ja aamupalaliput. Ilmainen shuttlebussikin ajaa kuulemma terminaalista hotellille. Lähellä oli ettei hävettänyt. Kiitin kuitenkin informaatiosta ja poistuin paikalta itsekseni mutisten, että on tämä silti perseestä.
Toisaalta ihan hyvään saumaan tuli kyllä tuo välipysäkki. Oltaisiin muuten oltu perillä vasta todella myöhään illalla. Ja tekeehän se väliyö ihmeitä myös matkustusilmapiirille, mikäli matkassa olisi esimerkiksi sillä hetkellä joku hmmm... oloonsa hieman tyytymätön nainen, 18h matkustamisen jälkeen. Ruokaa, pari suihkua ja hotelliyö siinä välissä piristi kummasti.
Sitten San Franciscoon. Tosi hieno kaupunki. Aivan varmasti yksi hienoimmista kaupungeista tässä maassa. Kävelyetäisyydellä lähes kaikki paikat. Tosin melko jyrkkiä mäkiä on lähes joka puolella, mutta sehän tekee tälle läskille vaan hyvää hieman reippailla.
Majoituksemme SFO:ssa ei ehkä ihan vastannut parisuhdematkalle asetettuja kriteereitä. Reissulle se toisaalta olisikin ollut jo vähän luksusta. Huomattavin puute oli kuulemma oman vessan puuttuminen. Ilmeisesti paikka myös hieman tuoksahtikin, oli täynnä huumausaineiden väärinkäyttäjiä ja epäilemättä myös torakoita ja muita viemäreissä asustelevia olioita. Keskustelua saattaa myös herättää mikäli satut vahingossa varaamaan majoituksen ns. ”punaisten lyhtyjen alueelta”. Enkä nyt tarkoita Chinatownia.
Alcatrazissakin kävimme oikein turistikierroksella. Ihan hieno paikka. Lähinnä nimenomaan saari on hieno ja sieltä on hyvät näköalat kaupunkiin. Sinänsä vankila ei nyt mitenkään kovin erikoinen ollut. Ei kaasukammioita, ei sähkötuoleja eikä mitään.
Vuokra-auto haettiinkin sitten jo heti sunnuntaina. Virkailija oli tietenkin heti sitä mieltä, että on itsemurha lähteä tälläisellä compact-luokan autolla ajamaan itärannikolle. Olisi kuulemma pitänyt ottaa joku kalliimpi ja parempi. Sattui kuulemma tosi sopivasti, että sillä oli juurikin tarjous jostain isommasta autosta. Tyydyimme kuitenkin tähän 2kk vanhaan Chevrolet HHR:n ja ihan hyvältä se vielä ainakin vaikuttaa, eikä olla ainakaan toistaiseksi paahduttu kuoliaaksi. Ekana iltana haettiin tuntumaa jo ruuhkiinkin ja käytiin ajamassa se kultainen silta -joka on oikeasti punainen- päästä päähän. Onhan sekin ihan hieno rakennelma.
Eilen aamulla sitten startattiin kohti Los Angelesia. Matkalla poikkesimme Cupertinossa, jossa sijaitsee joku Applefanien pyhiinvaelluspaikka. Kiinnihän se kauppa tietenkin oli. Jotenkin kyllä jaksaa herättää kunnioitusta, että miten jostain tuotemerkistä saadaan rakennettua tuollainen. Myydä nyt ihmisille jälkeenjäänyttä, hankalakäyttöistä, yhteensopimatonta ja asiakasta kyykyttävää tekniikkaa älyttömän kalliilla. Ja mikä parasta, ihmiset vielä ostaa näitä tuotteita, koska se on niin perkeleen trendikästä. Noh, äänestää ihmiset toisaalta vasemmistoliittoa ja vihreitäkin, että kaipa kaikki on tässä maailmassa mahdollista. Ilmeisesti sieltä kaupasta olisi kuitekin jotain pitänyt ostaa, koska Kirsi oli niin pettynyt visiitin jälkeen. Toivottavasti ei silti äänestänyt kumpaakaan.
Matkahan meni muuten vallankin hyvin. Pari harhareittiä ja päästiin ajamaan tuota hw1:stä, joka kulkee aivan rantaa pitkin. Ei sitä turhaan kehuta yhdeksi maailman parhaimmista maisemareiteistä. Tokihan sekin tie oli sitten suljettu loppupäästä. Jos tien varressa on valotaulut joissa lukee ”Road closed 64miles”, ” Road closed 34miles” ja ”Road closed 10miles” Niin missä kohtaa kuuluu ymmärtää kääntyä takaisin ja kiertää toista kautta? No tietenkin siinä kohtaa, kun mies seisoo puomin edessä ja kertoo, että tie on suljettu. Urho Matti.
Eikai se auta, kuin lähteä kaupungille katsomaan tähtiä. Ne on kuulemma maassa täälläpäin.
Blogin sääjuttukin on jotenkin paskana. Lämmintä on kuitenkin.
